kuva

kuva

perjantai 28. lokakuuta 2016

41-43/2016

Talviaika on ihan nurkan takana - toisikohan se muutoksen meidän eloon. Yleensä pimeä on kääntänyt Helmin oloa huonompaan, mutta nyt jotenkin tuntuu ettei kai tästä huonommaksi voi enää mennä?

Kaksi viimeistä viikkoa ovat kyllä olleet selviytymistaistelua. Enkä tiedä onko kukaan selvinnyt? Helmi on ollut lähes jatkuvassa poissaolokohtauksessa. Bonuksena tähän vielä toooodella huonosti nukutut yöt. Voin kertoa, että alkaa omassakin kropassa tuntua. Kun useamman viikon vetelet työpäivät läpi muutaman tunnin yöunilla, niin eipä juuri naurata.

Mutta positiivista tässä on ehdottomasti se, että suunta ei voi olla kuin ylöspäin. Pohja on kyllä nyt saavutettu.

Kävimme siis kuuntelemassa kardiologin tuomion: Helmin sydän on terve. Kyllä sieltä joku sivuääni kuuluu ja kammioiden välissä on pieni reikä ja ekg:ssä joku pieni härö (IRBBB ja jonkin verran koholla oleva ST-aalto 2-kytkennässä - sanatarkasti tämä härö),  mutta käytännössä nämä eivät vaikuta mihinkään. Geenivirhe toki on ja pysyy ja "alalajiltaan" on siis sellainen, ettei sitä ole kirjallisuudessa tunnettu eli Helmi voi olla ainokainen maailmassa... Huoh. Geeniin kuitenkin liittyy ionikanavavikoja ja saimmekin pitkän listan vältettävistä lääkeaineista. Jatkossa sydäntä kontrolloidaan vuosittain.

Parin viikon päästä Helmillä on aika neurologille, katsotaan olemmeko sen jälkeen yhtään viisaampia.


Näillä korteilla siis jatketaan, ei kai sitä nyt kesken pelin ole ennenkään uusia kortteja jaettu?!



Voiko tämä hillitön tukkakin olla geenivirheen aikaansaannos?








lauantai 8. lokakuuta 2016

38-40/2016

Aika juoksee yhä ja me sen perässä. Helmin vointi jatkuu suunnilleen muuttumattomana. Kohtausten välillä on onneksi pieniä hyviäkin hetkiä. Onneksi ulkona on pääsääntöisesti paistanut aurinko ja luonto näyttää niin kauniilta.








Viime lauantaina meillä oli lähes 20 astetta lämmintä auringossa.
Valokuvan ajaksi napattiin pipokin pois päästä.





Tällä viikolla oli torstaina ekg sekä holterointi. Ekg otettiin Porissa keskussairaalan labrassa ja sairaalassa laitettiin myös holterointipiuhat kiinni ja niiden kanssa pääsimme kotiin seuraamaan tilannetta. "Onneksi" käyrille saatiin myös yksi iso tajuttomuuskouristus. Ensi launataina menemme kardiologia tapaamaan.

Neiti käymässä nukkumaan piuhat rinnassa.
Hieman oli totinen ja voin kertoa, että ei uni oikein maittanut.
Takuulla nuo lätkät kutittivat.



Ja aamulla olikin piuhojen poisto ja se oli kamalaa.
Tuosta myös näette kuinka herkkä Helmi on teipille.
Jälkiä on edelleen...





Mielenkiinnolla kohti ensi viikkoa!